blogi

Mitä Kellotornille kuuluu juuri nyt?

Kirjoittanut Sani Niemi | Jul 16, 2025 10:00:00 AM

Haastattelimme Kellotornin toimitusjohtajaa Joakim Backia. Miten rakennusprojekti etenee, miltä tilauskanta näyttää ja mikä on ollut suurin yllätys tähän mennessä? 

Ollaanko aikataulussa? 

“Kyllä ja jopa etuajassa. Marraskuun 1. päivä on virallinen avajaispäivä, mutta voin tässä kohtaa jo paljastaa, että panimoravintola saattaa avautua jo syyskuun lopulla. Lokakuussa on tarkoitus pitää ensimmäiset koetilaisuudet tuttujen yritysten kanssa, jotta prosessit saadaan hiottua kuntoon.” 


Onko rakennusprojektissa tullut yllätyksiä? 

”Yllätyksiä on tullut, mutta onneksi iloisia sellaisia. Aluksi marraskuun aikataulu tuntui riskialttiilta, mutta kaikki on edennyt yllättävän sujuvasti. Esimerkiksi panimon asennustöihin päästiin jo alkukesästä ja ensimmäiset oluet on tarkoitus panna syyskuun alussa. Muutenkin ollaan hyvin aikataulussa. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja tässä hankkeessa se on pitänyt paikkansa. Kahden vuoden suunnittelutyö on selvästi auttanut asioiden sujumisessa.” 


Millaisen vastaanoton Kellotornilla on saanut? 

“Tilat ja konsepti ovat herättäneet poikkeuksellista kiinnostusta. Jo ennen avajaisia lokakuulle on varattu yli 120 esittelyaikaa, joissa tulevat asiakkaat pääsevät tutustumaan tiloihin ennen päätöstä varauksesta. 

Kaikki palaute on ollut pelkästään positiivista. Ihmiset ovat innoissaan ja odottavat, että pääsevät kokemaan tämän paikan itse. Myös yritysmyynti on käynnistynyt vauhdikkaasti: kysytyimmät arkipäivät on käytännössä myyty loppuun yritystilaisuuksille tältä vuodelta ja ensimmäisiä varauksia tehdään jo vuodelle 2026. 

Kohta avaamme myös häiden myynnin kumppanin kanssa, joka tullee täyttämään viikonloput.” 


Mitä uutta on tulossa? 

 ”Yksi erityisen kiinnostava lisäys tarjontaamme ja tiloihin on historiallinen Presidentin odotussali, joka otetaan käyttöön 1.11. Tila soveltuu 50–70 hengen tilaisuuksiin ja tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön esimerkiksi juhlaillallisille tai seminaareille. Tilaan löytyy vielä vapaita päiviä myös loppuvuodelle. Tästä lisää kanavissamme syksymmällä.” 


Onko tekijät jo löydetty? 

”Kyllä. Myynti- ja markkinointikoordinaattori aloitti kesäkuussa, ja työsopimukset on tehty sekä operatiiviselle päällikölle että panimovastaavalle. Molemmat aloittavat elokuussa. Tässä vaiheessa meillä on tarvittavat tekijät kasassa ja lisää rekrytointeja tehdään, kun avajaiset lähestyvät. Ollaan löydetty juuri ne oikeat ihmiset, joita toivottiin.” 


Mikä tekee vierailijoihin suurimman vaikutuksen? 

”Se kontrasti on vaikuttava. Tullaan suoraan Helsingin hektisestä ytimestä rauhalliseen, ainutlaatuiseen tilaan ja huomataan, kuinka hienosti kaikki on viimeistelty. 

Myös ruokakokonaisuus on herättänyt kiinnostusta. Ravintolatoiminta suunnitellaan niin, että myös makuelämykset vastaavat miljöön tasoa. Laatu on meille A ja O. Me tehdään kaikkemme, että vierailu on jokaiselle erinomainen ja uniikki kokemus. 


Kellotornin avautuminen lähestyy. 

Jos haluat olla ensimmäisten joukossa kokemassa jotain ainutlaatuista, käy tutustumassa tiloihin ja elämyksiin jo nyt: kellotorni.fi tai ota yhteyttä kanavissamme ja kysy live-esittelyä.